Ykköskumppani Seclan

Seclan edistää ICT-urien kehittämistä yhteistyössä. Kuvassa uudet osaamisen ykköskumppanit.

Monella suomalaisella yrityksellä ja Seclanilla on jo tärkeä kumppanuus tietoteknisten asioiden hoidossa. Hoidamme asiakkaamme perus ICT-asiat kokonaisvaltaisesti ja kustannustehokkaasti sekä autamme asiakasta kehittämään liiketoimintaansa modernien palveluiden avulla.   Tämän lisäksi myös oppilaitosyhteistyö on meille hyvin tärkeätä. Osallistumme omalta osaltamme suomalaisten nuorten ja aikuisten ICT-urien kehittämiseen etenkin Pirkanmaan talousalueella. Tästä työstä olemme saaneet hiljattain tunnustusta Valkeakosken […]

Seclan Alihankinta-messuilla

Seclan Oy on mukana Alihankinta-messuilla 26.9.-28.9.2023 Tampereella. Suomen johtava teollisuustapahtuma sekä Euroopan toiseksi suurin alihankintateollisuuden messutapahtuma Alihankinta järjestetään syyskuun lopulla Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. 35-vuotista taivaltaan juhlivan tapahtuman teemana on ajankohtainen Globally Local. Alihankinta esittelee metalli-, elektroniikka-, muovi- ja kumiteollisuutta, teollisuuden ICT-ratkaisuja sekä näiden alojen suunnittelua ja konsultointia. Tervetuloa tapaamaan asiantuntijoitamme sekä tutustumaan konesali- ja […]

Miksi valita Seclanin M365 varmistuspalvelu?

Seclanin tarjoama Microsoft M365 varmistuspalvelu on asiakkaan pilven yritysympäristön turvaamista, jossa tieto turvataan Seclanin omiin konesaleihin Suomessa. Tietoturva on ajankohtaista juuri nyt jokaiselle yritykselle: Lokakuu on tietoturvan kuukausi.  Avaamme tässä blogitekstissä tietoturvan varmistavan palvelun hyötyjä ja kerromme kenelle yrityspilven varmistuspalvelu sopii. Mitä M365 varmistuspalvelu sisältää? Seclanin M365 varmistuspalvelu tarkoittaa pilviympäristön automaattista varmuuskopiointia. Se sisältää räätälöitävissä […]

Yritysten jatkuvuus kuntoon: valvontapalvelu säästää harmilta

Marraskuu on käytettävyyden ja tiedon varmistamisen teemakuukausi. Seclanin ajankohtaisessa blogitekstissä avataan Marko Virtasen ja Mikko Kaipilan avulla syitä, miksi yritysten on turvallista ja kustannustehokasta ulkoistaa tietoturva. Vuosien kokemus on osoittanut eri alojen yritysten palveluiden käytettävyyden ja datan varmistuksen ja säilytyksen tärkeyden. Seclanin Xpress-palvelumallin proaktiivisuus pelastaa tiedon tarvittaessa 24/7 valvonnalla: Ongelmat huomataan heti, eikä eskalaatiota pääse […]

Seclan 20 vuotta – Huippuhetket

”Mitä sä täällä? Perustetaan Seclan!” On vuosi 2002 ja Konecranes Oyj:n käytävällä syntyy idea valvonta- ja asiantuntijapalveluita tarjoavasta Tamperelaisesta IT-yrityksestä. Yrityksen puikkoihin hyppää Tommi Kaipila ja Seclan Oy syntyy. Viinikankatu 47 valikoituu ensimmäisen toimitilan osoitteeksi.  Huippuhetkiä vuosien varrelta: 2003-04 Seclanin henkilömäärä nousee neljään henkilöön ja yritys alkaa pikkuhiljaa kasvamaan. Ensimmäinen ”konesali” Nekalaan ja tietoliikenneoperaattorin status.Ensin […]

Järjestelmät jiiriin ilman jäykkää jargonia DigITre-messuilla

Olemme mukana uudessa ICT-alan messupahtumassa DigiTre 2022 Tampereella Nokia Arenalla 14.6.- 15.6.2022. Lämpimästi tervetuloa asiakkaat, yhteistyökumppanit ja kaikki muutkin alasta kiinnostuneet tapaamaan meitä osastollemme. Seclan Oy:n messuosastolla 606 kohtaat Aleksin, Jarmon, Mikon ja Markon sekä mahdollisesti muutakin meidän jengiä. Osastollamme on tarjolla myös makeisia ja kivennäisvettä! DigITre on Tampereella kesäkuussa 2022 järjestettävä ICT-alan ammattitapahtuma, joka […]

Eri pilvipalvelumallit – suunnittele pilvesi hyvin

Organisaatioista (yrityksistä) suurin osa on melko varmasti kuullut pilvipalveluista ja niiden mahdollistamista asioista ja hyödyistä yrityksen liiketoiminnalle ja IT-toiminnoille. Moni yritys pohtiikin omaa pilvistrategiaansa eli suunnitelmaa siitä, miten siirrytään pilveen tai minkälainen pilvipalvelumalli sopii parhaiten juuri heille.